Viime viikolla töissä tein työkaverini avustuksella aurinkovärjäystä. Ostin valmiiksi pestyä puuvillakangasta kangaskaupasta, jotta säästyin kankaan pesulta kotona. Kankaan värjääminen oli jännää ja mukavaa puuhaa, ja lopputuloksesta tulee joka kerta erilainen ja hieno.

86900.jpg

Värjäsimme kankaita ulkona auringonpaisteessa. Ensin kangas suihkutettiin suihkupullon avulla vedellä kosteaksi joka paikasta. Sitten kankaalle levitettiin pensselillä halutun värisiä silkkivärejä. Ne levisivät upeasti kostutetussa puuvillakankaassa. Jos olisi halunnut tietyn mallisia kuvioita kankaalle, esim. oman lapsen käden kuvan, olisi siitä tehty sabluuna laitettu kankaan päälle. Aurinko hoitaa loput. Kuvio jää kankaaseen hienosti vaaleampana kohtana, ja muut loistavat upeissa väreissä. Tässä kankaassa tein ryppyjä puristelemalla kangasta, ja ne näkyvät vaaleampina kohtina. Kuivuttuaan väri kiinnitetään silittämällä mahdollisimman kuumalla n.5 minuuttia. Vain mielikuvitus on rajana tälle mukavalle työskentelytavalle!