Lähdin eilen ystävien houkuttelemana Tuurin reissulle. Olen siellä käynyt edellisen kerran joskus -90 luvulla. Ensimmäisinä paikkoina olivat käsityöliike ja kirppari. Ensimmäisestä löytyi aivan upeaa villalankaa, Melliä. Sitä voi käyttää virkkaukseen, neulontaan, huovutukseen sekä kudontaan. Vyötteessä tiedot: Lankatavaratalo, Kauhavan Kangas-Aitta oy. Kirpparilta lähti mukaani kaksi punaista emalikippoa... Päivä alkoi siis lupaavasti!

Kyläkaupassa oli hyvä tilkkutyökangasvalikoima. Kuitenkin hintahaitari oli sen verran arvokas, että taidan edelleen tilata rapakon takaa kankaat. Yhden nallepaneelisen verran kuitenkin sitä ostin, sekä kahta puuvillakangasta ja yhtä kivaa lammasflanellia (+ puikot). Se oli käsityöosuus siltä reissulta.

118001.jpg

Kotikuistilla punainen rivistö kasvoi.

118003.jpg