Värjäämäni langat kummittelevat olohuoneessa pinottuna, ja huutelevat jatkuvasti haluavansa puikoille. Myös reaktiivivärit ja valkoiset langat kiljuvat toivovansa värejä pintaan. Päätin, että ensin teen poikani neulepuseron valmiiksi ennen kuin käyn lankojen kimppuun. Siitä huolimatta huomaan istuvani värikäs lankakerä vierelläni, ja kokeilevani värinjuoksua langalla. En voi värjätä uutta, ellen tiedä miten värit asettuvat langoissa. Olen mitannut mittanauhalla värien vaihtuvuutta ja testaillut kuinka pitkä raita missäkin tulee tai millaisen haluaisin sen tulevan. Olen nolona, kun en ole vastannut kommenteihin lankojen myynnistä. Koen, etten voi lähettää lankoja eteenpäin ennen testausta.

Tässä muutamia kokeiluja.

1250879.jpg

Olen alunperin mitoittanut oranssi-sinisen langan nro 38 kokoiseen sukkaan, eli näemmä nro 25/27 sukka ei anna todellista kuvaa värinjuoksusta. Tarkoitus on, ettei läiskittymstä tulisi. Nyt oransseja silmukoita tulee noin 5-8 liikaa yhteen läjään. (Itselleni muistiinpano)

Pyysin sukkia ihastelevaa ystävääni koekaniiniksi langojen neulomisessa. Toissa päivänä värjäsin kaksi vyyhtiä lankaa hänen toivomillaan iloisilla väreillä, ja minä saan kuvata kiitokseksi hänen tekemieen sukkien värijuoksut.

1250892.jpg

(Vyyhdit 150-160cm pitkät, itselle muistiin.)