Tänään sain "vapaapäivän", sillä olen ollut kotosalla yksinäni jo neljä tuntia. Mies lähti tyttären kanssa talleille ja poika on kummeillaan yökylässä. Minä laitoin kattilan tulille ja värjäsin 700g lankaa. Tuuletus on meneillään, etteivät kotiintulijat pyörry etikkapilvestä.

Terhon kylvetyspäivä oli myös tänään, ja värjäyshommien lomassa keittiössä ehdin konnankin kanssa kaveeraamaan. Kovasti Terho tykkäsi kylpeä.

1281116.jpg

Viikolla laitoin väriä uuteen Trekking-lankaan, ja sainkin suloiset värit aikaiseksi. Vaaleanpunainen ei ole lempivärejäni, mutta tämä sai minut heikoksi. Villannen blogista löysin ihanan Monkey-sukkien mallin, ja sain myös häneltä apua niiden tekoon. Olen aivan ihastunut malliin sekä lankaan.

1281137.jpg

Suureksi harmikseni bambuisista 2,5 puikoistani murtui yhden puikon pää. Onneksi olen joskus löytänyt kirpparilta metallisia 2-2,75 väliltä olevia puikkoja, ja näidenkin kanssa onnistuu kilkuttelu. Konkreettisesti kilkuttelu, sillä niin kovaa ääntä nämä vanhat puikot pitävät.

Näitä Monkey-sukkia teen kuin itseltäni salaa. Aivan kuin salaa söisin herkkuja, ettei äiti näe. Olin nimittäin päättänyt, etten anna itselleni lupaa värjättyjen lankojen ja uusien sukkien aloittamiseen, ennen kuin pojan puseo on valmis. No, olin reipas ja tein eilen pari tuntia puseroa, ja aina välissä yhden mallineuleen sukasta välipalana... Puserosta puuttuu enää toinen hiha, joten ihan kivasti se on edennyt.