Olen viime syksyyn asti joutunut ostamaan perheellemme villasukat myyjäisistä tai kirppareilta, ja jatkuvasti etsinyt kivoja perussukkia. Eritoten olen haaveillut saavani oranssit villasukat itselleni. Nyt kun olen taas elvyttänyt sukantekotaitoni, niin tuntuu kivalta saada haluamiaan värejä jalkoja lämmittämään. Omat mummoni tekivät meille paljon sukkia, kun olin lapsi. Näitä sukkia vanhempani ja siskoni käyttävät edelleen. Viimeisen 15 vuoden aikana olen saanut yhdet sukat anopilta lahjaksi itselleni, ja samaten muut perheenjäsenet. Hyvä ystäväni antoi vuosi sitten lahjaksi minulle tekemänsä sukat, ja mielestäni se oli ihana lahja. Tykkään vaihdella mielialan mukaan eri värisiä sukkia eri päivinä (sukkafriikkikö?), ja nyt päätin etten jätä tähän sukantekointoani. Tänään päättelin itselleni uudet sukat ja tykkään tosi paljon Seiska Veikan Neliraidan väreistä.

Katsoin muutama päivä sitten siskoni jalassa olevia mummon neulomia sukkia. Ne ovat tehty erittäin huolella ohuesta sukkalangasta napakalla neulepinnalla, ja tunnistan mummoni tekemät sukat missä vain. Mietimme langan hienoa laatua, sillä näitä sukkia ollaan käytetty parikymmenen vuoden ajan, eivätkä ole menneet rikki. Nykyään minä kulutan joka talvi ainakin yhdet villasukat, joten lankojen laatujen on pakko olla heikentynyt. Vai mistä lapsuuden sukat saivat voimansa? Tuskin pelkästä rakkaudesta lapsiin ja lapsenlapsiin. Sitäkin tunnetta muistelen mielelläni itse sukkia ja lapasia neuloessani. On hyvä muistaa peruslämmikkeiden arvo, sekä se fyysinen lämpö että rakkaus jolla villa meille annetaan. Kumpikaan näistä ei ole itsestään selvyys nykyajan perheissä.

326009.jpg