Catariina kertoi koskettavan kohtaamisen ratikassa. Se oli yllättävä ja iloinen kertomus. Minua mietityttää eilen 11v. tyttärelleni, erityiselleni, tapahtunut kohtaus koulupäivän jälkeen. Tytär oli tapansa mukaan noussut 12km päässä kotoa koulunsa edustalta bussiin nro 16. Hän tietää, että juuri tuo kyseinen ja maaginen numero tuo hänet kotipysäkille. Me vanhemmat olemme opettaneet, ettei mihinkään muuhun numeron bussiin pidä nousta. Tyttärellä on ollut pelkoja ja arkuutta syksyn aikana kulkea yksin bussilla, mutta myös ilo pienestä itsenäistymisestä on ajanut hänen itsetuntoaan yrittämään ja onnistumaan.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Bussimatka katkesi yllättäen 5km ennen kotia. Bussi nro 16 pysähtyi kaupoille, auton ovet aukenivat ja kuljettaja sanoi ainoalle matkustajalle: "Sinun matkasi loppuu nyt tähän!". Hädissään itkun sekainen ääni soittaa minulle, enkä meinaa saada puheesta selvää. Lapsi seisoo yksin ulkona, pois ajettuna ja peloissaan. Onneksi olen lähistöllä, ja tytär pääsee pian luokseni.

 

Soitan liikennöitsijälle ja tivaan miten tämä on mahdollista. Miksi tämä "turvallinen linja-auto" ei tuonutkaan pikku-koululaista kotipysäkille. Syy selviää lopulta, ja liikennöitsijä myöntää, ettei bussin numerointi ole ihan kohdallaan. Juuri tämän kellonlyömän vuoro jää puolitiehen, koska menee hakemaankin toisia koululaisia lähialueen isosta koulusta. Pyydän heidän muuttamaan numerointiaan.

 

Tänään tytär seisoo kotipysäkillä klo 7.20 odottaen "turvallista bussiaan". Hän soittaa minulle ihmeissään, pysäkillä onkin tilausajoauto, jossa ikkunassa lukee Vaasa. "Rakas, älä mene siihen autoon. Se menee Vaasaan!" Mietin ja kiitän kännykkäaikakaudesta. Olisimmeko joutuneet etsimään lasta useiden satojen kilometrien päästä ilman puhelua?  Kohta tulee iloinen tekstiviesti, josta selviää, että lapsi on turvallisesti menossa kohti kouluaan. Toivottavasti turvallisesti!

 

101312.jpg