Minulla on ollut viikonloppuna suuri ilo, suorastaan tunteiden myllerrys, kun olen saanut muistella menneitä ja täyttää vanhaa ja rakasta perintökaappia. Tämä astiakaappi on kuulunut mammalleni, äidin äidille, jonka kuolemasta tulee tänä vuonna 30vuotta. Palaan sujuvasti ajassa taakse päin lapsuuteeni, kun mamman luona leikin tuon kaapin edessä. Kaappi oli vuosikausia vanhempieni autotallissa kunnostamattomana työkalujen säilytyspaikkana. Muutamia vuosia sitten vanhempani veivät sen entisöijälle, ja nyt minä olen saanut kaapin omakseni. Alakaapin päällä on n. 2m pitkä pellavaliina, jonka mamma on käsin kirjaillut Karjalan kirjontaa (isovanhempani olivat Karjalasta, Sortavalasta). Etsin netistä astiakaapin nimellä tietoja, ja löysin sen verran, että kaappi on todenäköisesti 1930-40 -luvulta.







Alakaapin päällä on pappani vanha peltirasia, jossa on linnun kuvia. Olen tuon rasian saanut pappani kuoleman jälkeen, kun olin n. 10 vuotias. Siinä on edelleen lapsuuteni kiiltokuvat. Kipsikissat ovat myös tärkeät minulle, toinen niistä oli mamman ja toisen olen löytänyt huutokaupasta parikymmentä vuotta sitten. Muitakin muistorikkaita tavaroita on kaappiin päässyt.

Eilen kaappia pikku hiljaa täyttäessäni sain oivalluksen, mistä mahtaa peltirasiainnostukseni juontaa juurensa... Kyllä sekin on lapsuudesta, monia mukavia muistoja on nimenomaa tullut mm. papan antamista Menthol-karkeista, jotka olivat aarrelaatikossa kirjahyllyssä. Tai tätini postikorttikokoelma, jota sain katsella hänen peltirasiastaan. Äidilläkin on ruusulaatikko, jonka lapsuudesta muistan. Nyt minulla on niin paljon eriliaisia vanhoja ja uusia peltirasioita, että niitä riittää joka piironkiin, kaappiin ja hyllylle :)